Sijoittajat

Markkina

Meille relevantti markkina on proteiinin kokonaiskysyntä ei-eläinperäisellä proteiinilla tuotetuissa tuotekategorioissa. Arvioimme, että tämän markkinan arvo ensimmäiselle Solein-tuotteellemme oli vuonna 2022 noin 3,8 miljardia euroa. Suurin tuotekategoriaryhmä 36 %:n osuudella on maitoa korvaavat tuotteet, joita ovat esimerkiksi maidottomat juomat, jogurtit ja juustot. Toiseksi suurin ryhmä on lihaa korvaavat tuotteet 34 % osuudella ja kolmanneksi suurin on ateriakorvikkeet ja proteiinijauhot 23 % osuudella.

Boston Consulting Groupin arvioimalla 14 % vuosittaisella kasvuvauhdilla Solar Foodsille relevantti markkinakoko olisi 20,8 miljardia euroa vuonna 2035.

Meille relevantin markkinan koko: (miljardia euroa)

Markkinatrendit ja kasvuajurit

Kuluttajakäyttäytymisen muutos

Kuluttajat huomioivat entistä vahvemmin ilmasto- ja ympäristötekijät ostopäätöksissään ja pyrkivät vähentämään perinteisten tuotteiden kulutusta. Elintarvikealan yhtiöiden on löydettävä uusia kestäviä proteiinilähteitä, joilla ne voivat paitsi korvata eläinperäisiä proteiineja, myös aidosti uudistaa elintarviketarjoamaa.

Väestönkasvu

Maailman väestön odotetaan kasvavan 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Näkemyksemme mukaan riittävän ravitsevan ruokavalion tarjoaminen kasvavalle väestömäärälle vaatii uudenlaisia ruoantuotannon ratkaisuja jo nyt.

Ilmastonmuutos ja luontokato

Ilmastonmuutoksen edetessä kyky tuottaa ruokaa ilmasto-olosuhteista riippumatta korostuu. Maapallon pinta-alasta merkittävä osa on jo maatalouden käytössä, eikä maanviljelyyn käytettävissä olevia maa-alueita voida enää kestävästi laajentaa.

Päinvastoin on olemassa paine metsittää maatalousmaata globaalien hiilinielujen kasvattamiseksi. Ruoantuotanto on energiantuotannon ohella merkittävin ympäristöä muuttava tekijä ja keskeisin syy lajien sukupuutolle.

Geopolitiikka

Ruoantuotannon omavaraisuuden merkitys korostuu geopoliittisien syitten takia. Globaali ruoantuotantoketju on varsin haavoittuva ja keskittynyt: esimerkiksi yli 80 prosentista maailman soijantuotannosta vastaa kolme maata, jolloin pienelläkin kriisillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia globaaliin proteiinin saantiin tai vähintään hintaan. Vallitsevat geopoliittiset jännitteet ovat nostaneet ruoan omavaraisuuden monien maiden prioriteettilistan kärkeen. Lisäksi valtiot pyrkivät lainsäädäntöä ohjaamalla löytämään uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen, luontokatoon ja kestävään ruoantuotantoon.

Strategia

Lus lisää strategiastamme

Liiketoimintamalli

Lue lisää liiketoimintamallistamme